|
NHL – Jyväskylässä!
Kaudesta 2001/2002 lähtien on Jyväskylässä pelattu jääkiekon harrastesarjaa. Tuolloin Jääkiekkoliiton Keskimaan alue yhdessä Diskos 93-junioreiden kanssa aloitti harrastesarjan pyörittämisen 12 joukkueen voimin ja sarja nimettiin NHL-Jyväskyläksi (Nyanssi-Hockey- League). Sarja oli tarkoitettu lähinnä seniorikiekkoilijoille, mutta se on laajentunut koskemaan kaikenikäisiä yli 16 vuotiaita kiekkoilu-harrastustaan jatkavia pelaajia. Ottelut pelataan loka-maaliskuun aikana.
Harrastesarjan säännöt ovat lievempi versio miesten säännöistä eli taklaukset ja lyöntilaukaukset ovat kiellettyjä, mutta vastaavasti korkealla mailalla pelaamisesta taas tulee pieni rangaistus.
Ja kolmesta pienestä pääsee jo huilimaan ottelun lopun. Pelit ovat 2-eräisiä ja erän peliaika on 25 minuuttia suoraa aikaa.
Maalivahti on pelaaja, jota voi lainata toiseen joukkueeseen, sillä heitä ei ole liikaa ja varusteetkin ovat melko arvokkaita.
Varusteet ja suojukset pitää olla kuten sarjoissa pelaavillakin ja ns. harrastelisenssi vakuutuksineen on pakollinen. Sarjalisenssin omaava ei saa pelata harrastesarjaa.
Pelit ovatkin yleensä siistejä kamppailuja reilussa puulaakihengessä, mutta joskus kilpailuvietti saa otteen ja tuomareilla onkin täysi työ pitää ’kuumenneet vanhat sarjajyrät’ aisoissa. Saattaa väsymykselläkin olla osansa, sillä lajiharjoittelu on tainnut jäädä vähemmälle kuin silloin nuorempana.
Joukkueet ovat työpaikkajoukkueita tai koottuja kaveriporukoita ja ikähaitari lienee 16-55 vuoteen. Joukkueissa pelaa vuosittain 200-250 pelaajaa. Vaikka iäkkäämmillä luistin ei enää kuljekaan kovin joutuisasti, niin oivaltavat syötöt ja pelin luku ovat kuitenkin jääneet ’takaraivoon’ omalta peliajalta. Monet Jypin ja Diskoksen pelaajat ovatkin lopetelleet uraansa harrastesarjan piirissä. Saattaisi muutaman joukkueen taso riittää hyvinkin 2.-3.divisioonaan pienellä lisäharjoittelulla.
Harrastuksesta joutuu tietysti maksamaan, mutta n. 80 euron otteluhinta (jää, tuomarit, toiminta) joukkueelta on kuitenkin harrastusten halvimmasta päästä, kun hinta jaetaan/per pelaaja. Mukana joukkueita on nyt viime vuosina 12-14 ja joukkueiden pelaajamäärät ovat vaihdelleen 8-22 välillä. Peliajat, torstaisin 21.45 ja sunnuntaisin 21-23 ovat joskus hankalia, mutta otteluiden peruutuksia ei ole tapahtunut.
Tuomareina toimivat Keski-Suomen erotuomarikerhon tuomarit ja varsinkin nuoremmat saavat hyvää oppia miesten peleistä. Koska pelaajat ovat vanhoja konkareita, jotkut uudet sääntötulkinnat aiheuttavat välillä vähän sanomista.
Tällä kaudella 2007-2008 jääkiekon harrastesarja käynnistyi 16.9. Mukana oli 13 joukkuetta, jotka jaettiin kahteen lohkoon. Pelit päättyivät maaliskuussa 16.3.
Pelit olivat lohkoissaan melko tasaisia ja varsinkin A-lohkon kärkijoukkueet ovat esittäneet hyvää ja vauhdikasta jääkiekkoa ja tarjonneet jännittäviä pelejä. Niinpä viimevuotinen voittajakin HC Saha joutui tyytymään kolmanteen sijaan alkulohkossaan. Favourite-Team on jyrännyt vauhdillaan ja vanhoina kaukalopallomiehinä lyhyillä kiekkomailoilla pelaten alkusarjan voittoon yhdellä tappiolla.
Ottelutulokset ovat Jääkiekkoliiton tulospalvelussa Keskimaan alueen sivuilla (Jääkiekkoliitto/Tulospalvelu/Keskimaa/Tulospalvelu 2007-2008/Harrastesarjat).
Alkusarjan lopputaulukko 7.1.2008:
| A-lohko |
|
|
B-lohko |
|
|
| 1. Favourite-Team |
6 |
9 |
1. KCHockey |
5 |
10 |
| 2. Sporticus |
6 |
8 |
2. IH-Hockey |
5 |
8 |
| 3. HC Saha |
6 |
8 |
3. Tampa Bay |
5 |
5 |
| 4. Kojootit |
6 |
6 |
4. Taxi-Team |
5 |
4 |
| 5. Metso-Kiekko |
6 |
6 |
5. HC Kunto |
5 |
2 |
| 6. Heavy Sevik Hockey |
6 |
3 |
6. M-Real |
5 |
1 |
| 7. Nestorit Hockey & Lager |
6 |
2 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Alkusarjan jälkeen jatkettiin edelleen loppusarjaan A- ja B-lohkoissa,
| A1-lohkon loppujärjestys: |
Pist. |
A2-lohkon loppujärjestys |
Pist. |
B-lohkon loppujärjestus: |
Pist. |
| Favourite-Team |
6 |
Kojootit |
4 |
Nestorit Hockey & Lager |
8 |
| Metso-Kiekko |
4 |
Heavy Sevik Hockey |
4 |
Tampa Bay |
4 |
| HC Saha |
2 |
Sporticus |
2 |
Taxi-team |
3 |
| IH Hockey |
0 |
KC Hockey |
2 |
M-Real |
3 |
|
|
|
|
HC Kunto |
2 |
Loppusarjasta edettiin ristiinkarsintojen kautta finaaleihin ja kahden parhaan, Kojoottien ja Favourite-Teamin loppuottelu oli vauhdikasta kamppailua loppuun asti ja maltilla pelannut Kojootit voitti lopulta 4- 1 . Lopullinen järjestys muotoutui seuraavaksi:
1. Kojootit MESTARI 2007-2008
2. Favourite Team
3. Heavy Sevik Hockey
4. Metso-Kiekko
5. HC Saha
6. Sporticus
7. KC Hockey
8. IH Hockey
|